Tapahtumia perutaan koronavirusepidemian takia

Julkaistu

COVID-19 eli Koronavirusepidemia vaikuttaa yhdistysten ja myös V-S piirin toimintaan, aiheuttamalla peruutuksia jo sovittuihin tapahtumiin. Kokoontumisrajoitukset peruuttavat mm. yhteisiä kokouksia.

Suomen Omakotiliiton Varsinais-Suomen piiri ry:n osalta on peruutettu TEE LINNULLE KOTI-tapahtumat Turussa, Kaarinassa ja Salossa. RTV:n ja Omakotiliiton yhteisessä tapahtumissa perheet olisivat voineet tulla rakentamaan linnunpönttöjä ilmaisista raaka-aineista kotitonteille ja mökeille.

Samoin on jouduttu peruuttamaan V-S piirin Kevätvuosikokous ja myös suunnitelmissa ollut kotisivu/SoMe koulutustapahtuma tulevalle keväälle.

Varsinais-Suomen piirin alueen jäsenyhdistysten Omakotitalkkarit työskentelevät normaalisti

epidemiankin aikana, mutta pääsääntöisesti vain ulkotöissä ja välttävät esim. sisäsiivouksia iäkkäiden henkilöiden kotona, jotka kuuluvat riskiryhmään.  Omakotitalkkarit hoitavat myös asiointia yhdistysten jäsenten puolesta sopimuksen mukaan.   Kysy lisää oman yhdistyksesi talkkarivastaavalta!


Avainsanat jotka liittyvät artikkeliin